ENNUSTAJA

Kertomus ilmestyi lehdessä Jäkäl' aarre vuonna 1989. Jutun aihe on Pekka Markkulan, mutta minä sen toteutin. Hieman nyt myös stilisoin. Pekka Markkula luki tämän Kabinettikertomuksiin. Hän teki aikanaan yhden muutoksen tekstiini, muutin sen nyt tähän takaisin. Minusta näin on parempi.

********************************


Korkeat kivitalot reunustivat asvaltoitua takapihaa. Jätesäiliöt levittivät hajua huoneisiin alakerran ikkunoista. Porraskäytävien takaovet johtivat rapautuviin rappukäytäviin. Eksynyt musta kissa kiipesi varovaisesti häntä ojossa mattojen tamppaustelineen ritilälle.
     Pihan perältä laskeutuivat askelmat synkän näköiseen kuiluun. Niiden alapäässä olevassa ovessa oli vanhanaikaisen avaimenreiän yläpuolella musta valurautainen kahva. Matalassa maan tasalla olevassa ikkunassa luki hilseilevillä kirjaimilla ENNUSTAJA.
     Ennustaja istui lohduttoman ränsistyneessä huoneessaan. Lattiaa peitti likainen räsymatto. Jalkalampun puoliksi riekaleinen varjostin repsotti kallellaan. Keittokomeron tiskipöytä pursui pesemättömiä astioita. Nojatuolin verhoilu oli kulunut puhki.
     Pöydällä, pyöreän vihreän verkakangasliinan päällä, nokotti kristallipallo. Ennustaja oli sen aikoinaan värkännyt pyöreästä kultakalamaljasta. Hän oli maalannut sen sisäpinnan hopeavärillä. Maali oli lohkeillut toiselta puolelta palloa. Joskus hän kuvitteli kalan kurkistavan ulos näin syntyneestä aukosta. Asiakkaaseen päin hän pyöräytti aina ehjän puolen.
     Seinän vierellä seisoi tukevilla jaloilla suuri peili. Jalat oli maalattu vihreällä värillä. Peiliä peitti musta paksu vaate. Joskus ennustaja veti kankaan syrjään ja katseli pitkään omaa kuvaansa.

***

Oven avautuessa pieni kello kilahti. Ennustaja kohotti katseensa. Hän viittasi tulijaa astumaan peremmälle.
     - Haluan tietää tulevaisuuteni, sanoi nainen ja istuutui varovaisesti nojatuoliin.
     Ennustaja tuijotti naista hetken silmiin. Hän otti taskustaan tulitikkulaatikon ja sytytti kaksi kynttilää. Kädet hivelivät palloa. Hän tarkisti, että ehjä puoli oli vieraaseen päin. Huoneessa vallitsevan painostavan hiljaisuuden rikkoi vain ulkoa kuuluva vaimea lasten kiljunta.
     - Elät pitkään, ennustaja sanoi vihdoin vilkaisten naista. - Saat kirjeen kaukaa. Siinä kirjeessä on ratkaisu elämäsi ongelmiin. Et ole enää köyhä. Paranet myös sairaudestasi, sillä sairashan sinä olet.
     Ennustaja nosti kätensä. Ehkä hän oli sanonut liikaa. Mutta nainen näytti kovin köyhältä ja riutuneelta.
     - Minä olen sairas, vakavasti sairas, vahvisti nainen. - Ja mieheni on jättänyt minut. Tuleeko hän takaisin?
     Kynttilöiden liekit lepattivat kuvajaisina maalatun kalamaljan pinnalla.
     - Hän haluaisi tulla. Mutta älä ota häntä takaisin. Odota toista. Tulee parempi, tumma mies.
     Ennustaja vaikeni. Nainen odotti hetken, kiitti sitten lähes kuulumattomalla äänellä ja lähti. Mennessään hän pudotti pari pientä seteliä eteispöydälle. Ovikello kilahti.

***

Nainen seisoi kauan ovella ja tarkasteli ennustajaa. Tämä oli vaiti. Tuoli odotti.
     - Sisareni suositteli teitä, nainen sanoi. - Ennustitte hänelle viikko sitten kaikenlaista.
     Ennustajan oli helppo muistaa. Muita asiakkaita ei ollut sen jälkeen käynyt.
     - Kirje meren takaa? Rahaa. Terveyttä. Tumma mies, niinhän minä ennustin.
     - Hän sai sen kirjeen jo seuraavana päivänä. Päivää myöhemmin lääkäri ihmetteli hänen parantumistaan. Ja tumma mies tuli eilen.
     Ennustaja sytytti kynttilät.  - Istukaa, olkaa hyvä.
     Valo leikki lasipinnalla. Ennustaja katseli naista. Tämä tarvitsi rahaa. Joku - hänen miehensä? - oli lyönyt hänen poskensa mustelmille.
     - Eräs lähipiiristänne kuolee pian, ennustaja sanoi. - Peritte hänet.
     - Minulla ei ole muita läheisiä kuin mieheni. Hän on karkottanut luotani kaikki muut. Ei sukulaisiakaan ole elossa. Eikä miehelläni ole penniäkään, hän on juonut kaikki rahat.
     - Rahaa löytyy, ennustaja sanoi hiljaa mutta painokkaasti.  - Paljon rahaa.
     Naisen ilme kirkastui. Ennustaja jatkoi, hän puhui vielä monta minuuttia, koetti joskus oppimillaan latteuksilla lohduttaa naista. Eikä nainen kuunnellut sanaakaan. Hänen ajatuksensa liikkuivat tulevissa leskenajan rikkauksissa.
     - Maksan nyt tämän verran, nainen sanoi keskeyttäen ennustajan muminan. Hän ojensi miehelle setelin. - Mutta jos olette oikeassa, tuon lisää.
     Ennustaja nyökkäsi kohti oven luona olevaa pöytää. Nainen nousi ja laski mennessään setelin kuluneelle, nuhruiselle pitsiliinalle. Ovi aukeni. Tuuli heitti sisälle muutaman sadepisaran.

***

Kaksi päivää myöhemmin nainen palasi. Hänen musta suruasunsa vaikutti pikemmin morsiuspuvulta. Hatun harso välkehti.
     - Toin teille lisää rahaa. Toin kuten lupasin. Hän putosi työmaalla telineeltä. Kahdeksannesta kerroksesta. Hänellä oli henkivakuutus. En tiennyt siitä. En ymmärrä, miksi hän oli ottanut vakuutuksen. Ei hän eläessään osoittanut mitään tarvetta pitää huolta minusta. Mutta nyt saan paljon rahaa. Kiitos teille.
     Naisen lähdettyä ennustaja istui pitkään tuolissaan tuijottaen ajatuksiinsa vaipuneena naisen jättämää setelitukkoa.  - Mitä minä olen tehnyt? Olenko tappanut ihmisen? Olenko ottanut hänelle henkivakuutuksen? hän ajatteli.

***

Jälleen uusi nainen. Yhtä huolimattoman, elämän murjoman ja lohduttoman näköinen kuin edellisetkin. Hän seisoi ovella ja väänteli käsilaukkua sormissaan. Hänellä oli päässään pienet pyöreäsankaiset silmälasit.
     - Sinä haluat jotain, ennustaja sanoi. - Haluat rahaa.
     - Niin haluankin, nainen kivahti, kuin olisi jäänyt kiinni jostain luvattomasta puuhasta ja yrittäisi puolustella itseään. Hän ryntäsi ennustajan luo, tarttui kaksin käsin nojatuolin selkänojaan ja puristi sitä rystyset valkeina.
     - Kuulin teistä. Ennustakaa minulle rahaa, hän sanoi kiihtyneesti  - Ennustakaa minulle paljon rahaa, niin saatte kaiken, mitä minulla nyt on.
     Nainen aukaisi käsilaukkunsa ja kumosi pöydälle muutaman setelin ja joitain kolikoita. Ennustaja huokaisi ja kokosi rahat kauhtuneen takkinsa taskuun.
     - Te saatte rahanne, hän sanoi ärtyneen väsyneesti. - Mutta eivät ne teille onnea tuo, hän lisäsi. Eikä hän viitsinyt edes sytyttää kynttilöitään.
     Nainen viivytteli ovella. - Minulta varastettiin viime yönä satula polkupyörästä, hän sanoi epäröiden.
     - Ostakaa niillä rahoillanne uusi pyörä, ennustaja tiuskaisi huitoen kädellään oven suuntaan.
     Nainen lähti.

***

Viikkoa myöhemmin ennustajan tyttären lapset tulivat ja metelöivät kuten aina tullessaan. Ennustaja katseli heitä tutkistellen, eikä pystynyt näkemään heissä omaa kuvaansa. He olivat vieraita, muukalaisia.
     - Käytiin äidin haudalla, he kiljuivat ja sotkivat paikkoja. Nuorin pomppi kengät jalassa nojatuolissa. Päällinen repesi lisää. Ennustaja kiiruhti kieltämään.
     - Osta uudet huonekalut, vanhin ilkkui. - Nää on kaikki pelkkää paskaromua.
     - Miks toi peili on tossa pöydän vieressä? kysyi keskimmäinen kurkkien mustan paksun vaatteen alle.
     - Katselen siitä joskus omaa kuvaani, ennustaja vastasi toivoen, että lapset jo lähtisivät.
     Ikkunaan koputettiin. Miehen käsi viittilöi vaativaan sävyyn.
     - Isi!
     Lapset syöksyivät ovelle ja ulos taakseen katsomatta, sanomatta sanaakaan.
     He olivat jättäneet pöydälle tuomisia. Luetun iltapäivälehden. Ennustaja otti sen käteensä ja tuijotti etusivua. Kuvassa olevalla naisella oli pienet pyöreät silmälasit. Otsikko kirkui suurin kirjaimin: KOHTALON IVAA - LOTTOVOITTAJA HALVAANTUI KAULASTA ALASPÄIN.

***


Nainen veti aseen käsilaukustaan.
     - Ellet heti ennusta minulle rahaa, kuten ystävättärelleni, minä ammun sinut, hän uhkasi kireällä äänellä.
     - Ystävättärellesi kävi huonosti.
     - On hänellä edes rahaa. Minun käy taatusti paremmin.
     Ennustaja levitti kätensä.  - Hyvä on, istukaa tuohon.
     Kynttilät sytytettiin. Ennustaja katsoi naista silmiin. Pistoolin piippu värähti hieman.
     - Saat rahaa. Todella.
     - Ja onnea, nainen vaati tiukkaan sävyyn.
     -  Pian olet onnellinen. Yhtä onnellinen kuin minun tyttäreni. Sairaudet eivät koskaan enää vaivaa sinua, mielenrauhaasi ei enää mikään häiritse.
     - Mitä sinä tuolla tarkoitat? nainen kysyi. - Onko sinun tyttäresi todella onnellinen ja eloonsa tyytyväinen?
     - On. Miksei olisi...
     Hän vaikeni hetken ja sanoi sitten, kuin itsekseen:
     - Hän on kaikki, mitä minulla on koskaan ollut.
     - Hyvä sitten, nainen sanoi ja perääntyi selkä edellä kohti ovea. Hän laski pöydälle setelin, kääntyi ja lähti.
     Ennustaja istui aloillaan, kuunteli ja odotti. Jossain lähellä auton jarrut vaikeroivat  ja pehmeä tömähdys kuului sisälle saakka. Autojen ovet paukkuivat. Ambulanssi saapui ulvoen ja poistui sireeni sammutettuna.
     - Korvaukset perikunnalle, mies ajatteli.

***

Aamulla ennustaja nousi, huuhteli kasvonsa tiskialtaassa ja meni aukaisemaan verhot.
     Pihalla seisoi sata naista jonossa. Jono alkoi kellarin rappusilta, kiemurteli pihalla ja jatkui portille asti. Jokaisella naisella oli musta hattu, muodoton pitkä takki ja käsilaukku. Siinä he seisoivat hievahtamatta, ilmeettöminä ja ääneti, ja odottivat vuoroaan.
     Ennustaja veti verhon takaisin ikkunan eteen. Hän haparoi hämärässä peilin luo, siirsi sen pöydän viereen  ja nykäisi peitteen syrjään. Hän istahti asiakkaan tuoliin ja sytytti kynttilät molemmin puolin hopeanväristä palloa. Vähitellen hän pystyi erottamaan oman kuvansa peilistä. Hän tuijotti itseään silmiin, ja silmistä kuvastui pohjaton suru.
     - Sinä kuolet, hän kuiskasi kuvajaiselleen. - Ennustan, että sinä kuolet hyvin pian, nopeasti ja tuskattomasti. Ja pääset tyttäresi luo.
     Hänen äänensä häipyi kuulumattomiin ja huulet lakkasivat liikkumasta. Veto sammutti kynttilät. Ennustajan pää valahti pöytää vasten ja töytäisi kultakalamaljan vierimään pöydältä lattialle. Malja rikkoutui vasta törmätessään harmaaseen, lukittuun oveen.