KYNNENJÄLJET

Novelli ilmestynyt vihkosessa Ruljanssiriihi, WHH 41, vuonna 1992. Miksi lie annan kurjan kuvan kotimaasta?  Mökki on Kiviharju, naapuri on TT:n kotitila.
*********************


Vanha mies seisoi rappusilla ja katseli pihan yli. Aamuaurinko valaisi navetan katon. Katolla hyppelevä västäräkki jätti punaiselle huovalle pitkän, keinuvan varjon. Haavan oksat navetan takana keinuivat tuulessa, pyöreät lehdet helisivät.
     Vanha mies istahti ylimmälle rapulle ja itki hetken. Hän eli neljättä viikkoa yksinään, eikä hän halunnut olla yksin. Kuukausi sitten, kun vaimo oli maannut viimeisillään kamarin hetekassa, joku peto oli yöllä tappanut heidän molemmat kissansa. Ranstakka oli löytynyt aamulla navettapolulta hengettömänä, ja Komuutti oli kitunut ulkohuoneen kivirapulla verissään. Vanha mies oli vienyt sen halkolaanille ja lyönyt kirveen hamaralla kuoliaaksi. Vaimolle hän ei ollut kertonut kissojen kuolemasta, tokko tämä olisi asiaa enää tajunnutkaan.
     Kanat pitäisi käydä hoitamassa, vanha mies ajatteli. Kuitenkin hän kävi ensin sisällä keittämässä itselleen kupin kahvia. Kuppi kädessään hän palasi rappusille ja katseli päivään heräävää pihapiiriä. Hämähäkki odotti alarapulla saalista, ja toiseksi alimmalla lämmitteli sisilisko. Joku lintu lauloi vielä heinäkuun sävelmää.
     Miksi kanat ovat hiljaa? vanha mies huomasi. Hän jätti kupin rappusille ja kiirehti navetan taakse kanahäkille.
     Verkon ali oli kaivauduttu. Kaikki viisi kanaa ja kukko makasivat hengettöminä maassa. Mies avasi oven  ja meni sisälle, käänteli kanoja ja katseli niiden purtuja kurkkuja. Höyhenet olivat pöllynneet ympäriinsä. Kukosta oli osa syöty. Yhden kanan maha oli raastettu auki ja sisälmykset roikkuivat höyhenten laikuttamina ulkosalla.
     Jos olisin ollut selvin päin, olisin herännyt meteliin ja kerinnyt pelastamaan edes osan, vanha mies ajatteli ja hautasi kanojen jätteet. Sitten hän palasi rappusille ja istahti juomaan jäähtyneen kahvinsa loppuun.
     Ikkunan alla seinässä oli kaksi naarmua, niiden kohdalta maali oli irronnut. Mies käveli paikalle ja katseli jälkeä. Kynsien jäljet, hän arveli. Peto oli yrittänyt tulla sisälle.
     Vanha mies lähti kävelemään tietä pitkin savusaunan ohi. Halkopinon vierellä oli maassa höyhen, ja vähän matkan päässä toinen. Mies jatkoi kulkua. Naapuriin oli kilometrin matka. Mies ajatteli mennä kysymään, oliko naapurissa huomattu jotain. Paikassa, missä tie oli pehmeää hiekkaa, erottuivat tassunjäljet. Ne kulkivat molempiin suuntiin, poispäin kulkevat jäljet peittivät osittain talolle tulevat.
     Peto oli jolkutellut paikalle kyliltä päin, ja sinne se oli myös palannut.
     Vanha mies kulki auringon valaisemien pajujen reunustamaa tietä. Pajut olivat työntyneet osittain tielle. Katkenneessa oksassa riippui kanan siipi.
     Sammakkolammen kohdalla vanha mies pysähtyi katselemaan vesirajan pehmeää savea. Peto oli käynyt veden ääressä juomassa. Sen viiksikarvoista oli irronnut höyhen keinumaan veden pinnalle. Höyhenen päällä juoksi levoton muurahainen.
     Mies jatkoi matkaa. Kun naapurin keltainen talonseinä ilmestyi näkyviin, hän hidasti kulkuaan. Tie yhtyi isompaan, tasaiseen ja sorapintaiseen. Tassunjäljet kääntyivät sorassa kohti naapurin pihaa. Mies seurasi jälkiä ja pysähtyi punaisen traktorivajan kohdalle.  Hän katseli taloa.
     Missään ei näkynyt liikettä, edes savupiipusta ei noussut savua. Navetta seisoi kuolleen tuntuisena. Mies tiesi, ettei siellä enää pidetty eläimiä. Omasta mielestään hän tiesi nyt syynkin. Ne oli jonain täysikuuyönä syöty. Vanha mies hymyili, hänen hymynsä oli miltei julma.
     Hän käveli pihaan ja jäi seisomaan aitan eteen. Talon ulko-ovi oli kiinni. Mies seisoi paikoillaan kauan ja odotti. Kun sisältä alkoi kuulua ääntä, hän terästäytyi ja valmistautui pakoon. Ulko-ovi avautui ja isäntä paiskautui alastomana esille, alas betonirappuja ja nurmelle kyljelleen. Hahmosta hävisivät viimeiset oudot piirteet, ja isäntä vääntäytyi istualleen. Hän katsoi ylöspäin vanhaa miestä.
     - Naapuri se siinä, isäntä sanoi ja meni aitalle pukemaan päälleen.
     - Tulin teitä katsomaan, vanha mies vastasi. - Meiltä peto tappoi viime yönä kanat. Yritti tulla sisällekin, mutta ei päässyt.
     - Vai ei päässyt, isäntä sanoi ja kaivoi tupakat taskustaan. Vanha mies otti tarjotun tupakan ja antoi tulta.
     - Ei päässyt, vanha mies sanoi. - Ja kuukauden kuluttua lyön sitä kirveellä.
     - Etkö usko, että ennen palaa? isäntä kysyi.
     - Ei palaa, mies sanoi.
     Emäntä tuli rappusille väsyneen näköisenä, sanoi hyvän huomenen ja käveli pihan yli ulkohuoneeseen. Isännän ohi kulkiessaan emäntä katsoi tätä tiukkaan ja pudisti päätään.
     - Juomassako taas olit? emäntä kysyi.
     - Niinkö lienen, isäntä arveli.

     Seuraavana päivänä vanha mies tuli naapuriin heinätöihin. Isäntä oli jo kaatanut heinän ja ajoi parhaillaan haravakoneella heiniä kasoihin. Auttamaan tullut talon aikamiespoika iski seipäitä pystyyn. Emäntä nosteli hangolla heinää seipäille. Vanha mies huusi tervehdyksen, tarttui vapaaseen hankoon ja ryhtyi töihin. Tapit olivat tyhjentyneessä lannoitesäkissä. Vanha mies työskenteli hitaan harkitusti, jotta jaksaisi koko päivän. Aurinko lämmitti, ja pian hänelle tuli hiki. Paarmat surisivat korvissa ja pyrkivät puremaan paljaita käsivarsia.
     Tunnin kuluttua oli tauko. Emäntä haki ojan reunalta kannun ja tyhjiä jukurttimukeja. Hän kaatoi kaikille kaljaa mukeihin. Vanha mies joi monta mukillista ja poltti tupakan.
     - Näkyikö viime yönä petoja? isäntä kysyi.
     Aikamiespoika kysyi heti, mitä petoja oli tupannut näkymään, ja vanha mies selitti. Hän sanoi myös, ettei viime yönä ollut näkynyt minkäänlaisia kuljeksijoita.
     - Ei sinulla ole enää eläimiä, mitä pedot tappaisivat, isäntä sanoi.
     - Olen siellä minä, vanha mies sanoi.
     Puolelta päivän lähdettiin pihaan syömään. Isäntä ja aikamiespoika menivät traktorilla, emäntä ja vanha mies kävelivät perässä.
     - Meidän isännässä on jotain omituista, emäntä sanoi.
     - Minkähänlaista? mies kysyi.
     - Siitä on tullut kuuhullu, emäntä selitti. - Täydenkuun aikana se aina häviää, liekö viinaa juomaan tai vieraisiin naisiin. Joskus aamuyöstä palaa ja menee vinttiin nukkumaan, ei tule viereen nukkumaan, ei edes ovelta katso. Ja vintin oven pistää säppiin. Siellä vaeltelee edestakaisin, pitää omituista ääntä ja rapistelee. Ihan kuin kynnet hakkaisivat lattiaan. Minä ihan pelkään sitä, aamulla kyselen, mikä sillä yöllä oli, mutta aina se väittää viinan syyksi, sanoo että tuli otettua liikaa. Eikä tuo muulloin kovin paljon otakaan. Hyvä on mies, ahkera ja sävyisä. Paha sille on suuttua yhden yön reissusta kuussa. Kunhan ei itseään tapa eikä vahingoita.
     Mies ei vastannut mitään.

     Heinänteko kesti kaksi päivää, sitten heinäväki piti juhlat. Isäntä lämmitti saunan. Lämpimässä kesäillassa istuttiin pihapaviljongissa juomassa keskiolutta. Aikamiespoika teki tulet paviljongin keskellä seisovaan grilliuuniin. Isäntä haki makkaraa ja heinäväki paistoi sitä. Savu karkotti itikat. Sauna valmistui. Emäntä kävi ensin, ei viipynyt kauan, palasi saunasta kylpytakissa, pyyhe päässä. Isäntä haki lisää olutta, aikamiespoika otti pyyhkeensä ja vanha mies käveli ensimmäisenä saunan eteiseen heittämään vaatteitaan. Lauteilla vanha mies ei viihtynyt kauan, vaan laskeutui kohta alemmas kyyristelemään. Aikamiespoika otti nopeat löylyt, peseytyi ja alkoi valmistella itseään kylille. Isäntä ja vanha mies jäivät kahdestaan saunaan.
     - Minulla on harmia yhdestä asiasta, isäntä sanoi miehelle ja otti olutta.
     - Kerro veikkonen, vanha mies yllytti.
     - Minä en saa nukuttua, kun kuu on täysi, isäntä kertoi.  - Tai sitten nukun liikaakin. Olen kuin humalassa, vaikken mitään juo. Aamulla en muista, mitä olen tehnyt. Mutta suussa on paha maku. Joskus olen alasti, vaatteet olen riisunut saunalle tai vajalle. Lienenkö juoksennellut ihmisten ilmoilla alasti. Oletko kuullut puhetta?
     Mies kielsi kuulleensa, eikä kertonut isännälle epäilyksiään. Seuraavan täysikuun aikaan hän joka tapauksessa aikoi tulla vahtiin, katsomaan, mitä isäntä tekee, ja mitä saa aikaan.

     Kuukausi kului. Illat pimenivät vähitellen, elokuu työntyi lopettamaan kesää. Iltaisin vanha mies seisoi talonsa rappusilla katsomassa, kuinka kuu muutti muotoaan, kasvoi vähitellen pyöreäksi. Sinä iltana, jolloin sekä silmän että keltakantisen almanakan mukaan oli taas täysikuu, vanha mies ei mennytkään nukkumaan, vaan ennen puoltayötä puki lämpimästi päälleen ja lähti kävelemään naapuritalolle päin. Metsä huokui hänen molemmilla puolillaan, ja yhtäkkiä vanha mies huomasi pelkäävänsä. Hän katseli tarkasti molemmin puolin, kurkki pensaiden taakse, silmäili puiden välejä, odotti jonkin järjelle käsittämättömän tulevan esille tummuudesta ja käyvän kiinni.
     Kun talon seinä alkoi pilkottaa lepikon takaa kuunvalossa, mies rentoutui hetkeksi, muistaakseen kuitenkin heti, mitä varten oli tullut. Pelko palasi uudelleen, hän harkitsi jo kotiin lähtöä, mutta avara pihapiiri houkutti enemmän kuin tumma metsä.
     Hän hiipi kalustovajan taakse, hyvälle paikalle, josta näki pihaan. Hän oli jo aikaisemmin valinnut paikan, oli käynyt siinä vedenheitolla ja tarkastanut ympäristön. Siihen hän jämähti seisomaan ja odottamaan.
     Pilvi käväisi kuun edessä ja piha synkkeni. Kun kuu taas ilmestyi näkyviin, vanha mies näki ulko-oven avautuvan. Isäntä tuli rappusille, nosteli housujaan ja katseli taivaalle. Vanha mies kuuli, kuinka isäntä murisi hiljaa. Tämän hartiat kohosivat köyryyn ja silmät viiruuntuivat. Vanha mies astui askelen taaksepäin. Isäntä laskeutui raput ja käveli aitan eteen, kovin lähelle vanhaa miestä. Vanha mies paneutui kyykkyyn ja seurasi isännän tekoja korkeiden heinien takaa. Isäntä riisui vaatteensa, yhden kerrallaan, ja paneutui nelinkontin maahan. Murina hänen  kurkussaan syveni. Karvat alkoivat kasvaa selässä, naama vetäytyi kuonoksi, hampaat ilmestyivät näkyviin. Vanha mies ryömi taaksepäin ja lähti juoksemaan kohti tietä. Hän tukahdutti huutonsa ja antoi saappaittensa takoa maata. Traktorivajan kohdalla hän näki mustan naistenpyörän. Hän kiskaisi sen alleen, dynamoa laskiessaan hän katsoi taakseen ja näki isännän kieriskelevän maassa ruskeana takkukasana. Mies polkaisi pyörän vimmattuun menoon. Valju valokeila valaisi hiekkatietä. Mutkassa mies oli kaatua irtosoraan. Kotitiellä hän kohottautui polkimille seisaalleen ja yllytti pyörän liki lentoon. Hän ajoi pitkin traktorinjälkeä, siinä tie oli tasaisin. Kun mies saapui sammakkolammelle, etupyörä livahti ojaan ja mies lensi nurin savikkoon. Nopeasti hän nousi ylös ja nosti pyörän. Katsoessaan talolle päin hän näki kuun valossa keltaisina loistavat silmät, jotka nousivat ja laskivat loikkien tahtiin. Uudelleen mies pakeni, pakeni raivoisasti ja huohotti hengästyneenä. Nurinmenossa loukkaantunutta polvea aristi, mutta ei hän kerinnyt ajattelemaan kipua. Kun takaa kuului jo pedon kuolaava läähätys, hän kaatui uudelleen. Etupyörä iskeytyi poikittain ja mies lensi ohjaustangon yli keskitien kuivaan nurmeen. Kääntyessään selälleen hän näki halki ilman lentävän solakan ruumiin ja kuutamossa välkkyvät kulmahampaat.

     Pohjolan maa on kylmä ja karu. Hallat hiipivät sen soilta pelloille. Pakkaset tappavat pienet linnut ja oravat. Karhut nukkuvat kylmimmän ajan, pääskyt muuttavat kauas pois. Vanamon varret kiertyvät sammalella ja nostavat kukkansa kovin, kovin matalalle. Kaunaiset ihmiset kulkevat kesät itikoita kiroten, talvet kauluksiaan nostellen ja kylmästä hytisten. Ei tällaisessa maassa voi mitään suurta ja komeaa syntyä. Ehkä sentään sarvipää hirvi, jota punahattuiset miehet syksyisin jahtaavat. Ehkä aarnihonka, joka kuoltuaan kiertyy harmaana kelona taivasta kohti.
     Vanha mies kohotti jalkojaan ja potkaisi hyökkääjän ylitseen. Sitten hän nousi pystyyn, piteli petoa saapasjalallaan edempänä ja nauroi yöhön, nauroi pitkään, ensin helpottuneena, sitten hellästi ivaten.
     Tämä maa ei ollut saanut aikaan edes kunnollista ihmissutta.
     - Painu kotiisi siitä, sanoi vanha mies, ja hätyytti tiehensä surkean, kapisen, turhaan ärhentelevän ihmisrakkikoiran.