************
Tullessaan metsästä kotiin mies löysi eteisen lattialta oven alitse työnnetyn kirjeen. Hän otti sen käteensä, riisui saappaansa, meni keittiöön, istahti pöydän ääreen ja aukaisi kuoren. Kuoren sisällä oli kertaalleen taitettu siniruutuinen paperilappu. Lapulle oli liimattu siemen, ja viereen oli kirjoitettu kosmoskynällä käsin tekstaamalla: "Istuta tämä siemen suojaiseen, hyvämultaiseen paikkaan."
Mies irrotti siemenen ja työnsi sen taskuunsa. Hän pyöritteli kuorta ja paperia kädessään saadakseen lisätietoja, mutta turhaan. Hän avasi keittiön hellan luukun ja työnsi paperin valmiiksi ladottujen puiden väliin. Hän ryhtyi ruoanlaittoon. Tuli tarttui siniruutuiseen paperiin ja siitä koivupuun tuoheen. Mies keitti keiton, söi, pesi astiat ja kävi tyhjentämässä likavesiämpärin kompostiin. Kompostin vierellä hän muisti siemenen. Hän kaivoi sen taskustaan, teki edellisvuotiseen kompostiin reiän ja pudotti siemenen siihen. Multa oli mustaa ja vahvaa, ja kantapäällään hän tallasi siemenen näkymättömiin.
Seuraavana päivänä mies kävi keräämässä korillisen korvasieniä. Hän siivosi ne ja keitti, ja valmisti niistä muhennosta. Söi, pesi astiat ja kävi kompostilla ämpärinsä kanssa. Veden kaadettuaan hän seisoi kauan paikoillaan ja katseli viereisestä kompostista esiin pistävää voimakasta tainta.
Viikon kuluttua kasvi oli jo noin metrin korkuinen. Sen varsi oli puumaisen kova ja lehdet isot ja tummanvihreät. Mies käänteli lehtiä kädessään, koetti oksien taipuisuutta, koputti kuorta ja ihmetteli, millainen puu taimesta lopulta kasvaisi.
Mies palasi sisälle, avasi säilykepurkin ja söi. Syötyään hän meni pihalle, veti rankoja sahapukille, sahasi polttopuita ja halkoi ne kirveellä. Valmiit puut hän otti käsivarrelleen, meni saunaan ja pisti tulen kiukaaseen. Odottaessaan puiden palamista hän haki vajasta muoviämpärin, haki sen kaivolta vettä täyteen ja silppusi veden sekaan suuren tukon nokkosia likoamaan. Hän jätti ämpärin kuistin alle, lämmitti saunan loppuun, kylpi, nukkui yönsä ja kävi aamulla kaupalla. Sieltä hän osti muun tavaran ohella luujauhopussin ja valutti siitä annoksen nokkosveteen. Muutaman päivän päästä nokkosvesi oli valmista. Se oli tummaa ja tuoksui lannalle. Mies sekoitti nestettä huolellisesti ja kävi kaatamassa siitä puolet kompostikasvin juurelle. Kasvi heilahti, ja mies tunsi lehden hipaisevan kasvojaan.
Viikkoa myöhemmin, kasteltuaan tainta silloin tällöin nokkosvedellä, mies meni kompostille laskiämpärinsä kanssa. Kaadettuaan vedet hän kaivoi kalunsa esille ja virtsasi kompostiin. Samalla hän katseli jo puuksi varttunutta kasvia. Vajaan metrin korkeudella hän huomasi rungossa halkeaman. Mitä kauemmin hän katseli rakoa, sitä enemmän se alkoi hänen mielessään muistuttaa naisen sukuelintä. Lopetettuaan virtsaamisen mies huomasi kalunsa jäykistyvän. Hän nousi kompostin päälle, sovitti kalunsa oikealle paikalle ja työnsi. Puu ei tuntunut puulta, kolon sisäpuolet olivat lämpimät ja joustavan pehmeät. Lisäksi puu tuntui vastaavan hänen työntöihinsä.
Halatessaan puuta orgasmissaan mies päätti hakea kirveen ja kaataa puun, mutta jo napittaessaan housujaan pellon reunalla hän luopui suunnitelmasta. Puu oli sulkenut aukkonsa ja jättänyt jäljelle vain vierekkäiset, huulien muotoiset arvet.
Kun pari viikkoa oli kulunut, mies palasi kantarellimetsästä. Hän työntyi tontilleen kompostin takaa ja näki puun nurjalta puolelta. Mies seisahtui paikoilleen ja katseli puun runkoa. Se oli kasvattanut itselleen kaksi pahkaa, kuin naisen pakarat. Ylempänä puussa oli levennys, joka muistutti hämärästi hartioita.
Kaadan kohta kuitenkin puun, mies ajatteli.
Hän vei kantarellikorin rappusille, haki sisältä veitsen ja astian ja siivosi sienet. Jätteet hän vei kompostille, ja pysähtyi taas katsomaan puuta.
Puulla oli kasvot.
Mies palasi pihaan ja haki liiteristä sahan ja kirveen. Saha oikeassa, kirves vasemmassa kädessä hän kiersi navetan nurkan ympäri kompostille ja seisahtui puun eteen. Kirveen hän laski vierelleen ja alkoi sovittaa sahaa puun tyvelle. Hän katsoi vielä kerran puuta - ja hänen liikkeensä pysähtyivät.
Puu itki. Sen kuorensameat silmät valuttivat mahlakyyneleitä, jotka tipahtelivat miehen ojennetuille käsille. Mies perääntyi sahoineen kauemmas, otti kirveensä, käveli puuta katsellen takaperin pihaan, kääntyi pihassa ja kävi työntämässä työkalut liiteriin. Sen tehtyään hän poistui sisälle, lukitsi oven eikä mennyt ulos koko päivänä. Illalla hän paneutui kamarinsa hetekalle makaamaan, veti täkin ylleen ja nukahti.
Keskellä yötä mies heräsi, nousi vuoteelleen istumaan ja katseli ympärilleen. Syksy-yö oli pimeä, vain täysinäinen kuu antoi ikkunan läpi valonsa huoneeseen. Mies haparoi vaatteet käsiinsä ja pukeutui.
Ulko-oven lukko rapsahti hänen kääntäessään vanhanmallista avainta. Ovi aukeni ja mies astui rappusille. Hän seisoi ylätasanteella ja katsoi mustaa pihaa, jossa kuutamo hopeoi kuihtuneiden ruohojen latvat.
Hän asteli raput alas ja lähti kävelemään pihan poikki, navetan ympäri, kohti kompostia. Jo kaukaa hän näki, että puu oli katkennut vajaan parin metrin korkeudelta. Lähemmäs tullessaan hän erotti puun rungon ihmismäisen hahmon. Alaosa oli haljennut kahtia jaloiksi. Kahdesta oksasta oli kasvanut kädet. Pimeän läpi hehkuivat silmät pieninä kuutamoina.
Mies nousi kompostin päälle ja katsoi puuhirviötä suoraan silmiin. Hirviön kankeat huulet ratisivat hymyyn ja paljastivat terävät okahampaat. Puu kietoi käsivartensa miehen ympärille ja veti tämän syliinsä. Kun hirviön hampaat upposivat miehen kaulaan, mies huusi pitkään, ja hänen huutoonsa yhtyivät metsän yön eläimet. Hetkessä hirviö oli imenyt miehen tyhjiin, ja tämän hengetön ruumis vajosi hitaasti kompostille.
Seisoessaan aamuauringossa kompostin päällä nainen tunsi valon työntyvän itseensä. Vesi ja hiilidioksidi yhtyivät sokeriksi ja ravitsivat hänen ruumistaan. Nainen seisoi koko päivän suorin rungoin ja imi itseensä voimaa. Illalla hän oli valmis. Hän karisti rungostaan viimeiset lehdet, repäisi mullasta ensin toisen, sitten toisen jalkansa ja astui kömpelösti alas kompostilta. Kun kuu taas valaisi rauhoittuneen tien, hän jätti hyvästit synnyintalolleen ja lähti vertyvin jaloin kävelemään maailmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti